maanantai 5. joulukuuta 2011

Kynttilät syttyvät koulun ikkunoille

Tänään vietetään koulussa itsenäisyyspäivää. Sytytettiin luokissa kynttilät. Mentiin ulos lipputangon luo, nostettiin lippu salkoon ja sytytettiin hautakynttilät. Opettajat valitsivat oppilaan joka sai kantaa oman luokkansa hautakynttilän Katariinankirkon sankarihaudoille.Olin itse valvomassa kynttilöitä luokassa. Katariinankoulusta yksi opettaja soitti trumpetillaan kappaleen joka soitetaan joka itsenäisyyspäivänä.









Tekijä: Heidi

Itsenäisyysjuhlat Turun Linnassa


Menimme perjantaina 2.12.2011 Turun Linnaan Itsenäisyysjuhlaan. Menimme sinne vanhempien kyydillä, itse pääsin Eliaksen äidin Kristiinan kyydillä. Jouduimme odottamaan opettajaa ja Sirpaa vähän aikaa linnapihalla. Heitä odotellessa tuli hiukan kylmä, koska en ollut laittanut tarpeeksi vaatetta päälle. Ei kauaa, kun opettaja ja Sirpa tulivat ja pääsimme sisälle linnaan. Meidät toivotettiin tervetulleiksi, veimme takit ja tavarat narikkaan ja menimme odottamaan aulaan.  Puoli tuntia odotettuamme, tuli ”Jaakko Ilkka” meitä hakemaan kuninkaansaliin, joskin oli ensin pölisijät hiljentänyt. Etenimme hitaasti, mutta varmasti. Kun lopulta pääsimme kuninkaansaliin, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seppo Lehtinen ja hänen vaimonsa toivotti meille kätellen hyvää itsenäisyyspäivää, jonka jälkeen saimme Pommac-maljat.



Itsenäisyysjuhlat Turun linnassa

Olimme perjantaina itsenäisyyspäiväjuhlissa Turun linnassa.
Kun  olimme sisällä laitoimme takit naulakkoon ja menimme  aulaan.
Olimme siellä noin vartin ja sitten yhtäkkiä kuulimme jonkun huutavan: ’’HILJAISUUS!’’
Se oli Jaakko Ilkka, hän selitti että  meidän pitäisi mennä Kuninkaan saliin rauhallisesti, ja käski meitä lopettamaan puhumisen.  Kun olimme Kuninkaan salissa meitä vastaanottivat  kaupungin hallituksen johtaja Seppo Lehtinen, ja hänen puolisonsa.   Sen jälkeen meille annettiin maljat joissa oli Pommacia .
Seppo Lehtinen piti puheen ja sen jälkeen joimme juomat ja meille esiintyi Samppalinnan koulun oppilaita.
Sitten  menimme Kuningattaren saliin ja siellä oli karkkia, munkkeja, juomia ja muuta kivaa.
Kun olimme syöneet vähän herkkuja, menimme laittamaan takit päälle ja lähdimme kotiin.


Itsenäisyyspäivän juhlat
Perjantaina 2.12.2011 menimme Turun linnaan itsenäisyyspäivän juhlaan. Olimme pukeutuneet hienosti. Minä, Emilia V., Hoda, Honya, Kosti, Kim, Tristan ja Nora menimme Noran isän kyydillä. Kun saavuimme linnaan, veimme takit naulakkoon ja menimme odottamaan sisäänpääsyä. Kun pääsimme sisään, saimme maljat, joissa oli pommacia. Siellä oli puhe ja näytelmä . Yksi poika kaatui minua ja Emilia V:tä päin. Hän pyörtyi. Sen jälkeen menimme Kuningattaren saliin. Siellä oli karkkeja, munkkeja ja trippejä. Syömisen jälkeen lähdimme kotiin kukin omalla kyydillä. Noran isä vei minut koululle ja sieltä menin pyörällä kotiin.

By. Emilia Anttila 6.A

 
Itsenäisyyspäivänjuhla Turun linnassa
Tulimme perjantaina 2.12 kouluun tätini kyydillä. Siis minä, Elias ja Petja. Saavuimme kouluun noin klo 10.15. Koulussa söimme, vaihdoimme vaatteet, menimme valokuvattavaksi ja sen jälkeen lähdimme linnaan. Minä menin Eliaksen äidin kyydillä. Kyydissä olivat myös Elias, Petja, Matilda, Hero ja Airin. Kun saavuimme linnaan, veimme vaatteet naulakkoon ja jäimme linnan ”aulaan” odottamaan. Seisoskelimme siinä varmaan puoli tuntia, ennen kuin pääsimme yläkertaan. Jaakko Ilkka säikäytti, rääkyi ja johdatti meidät Kuninkaan saliin. Kättelimme Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seppo Lehtisen ja hänen vaimonsa. Saimme tervetuliaismaljoiksi Pommacit: HYI! Siellä oli TODELLA kuuma ja pari tyyppiä pyörtyikin (yksi poika pyörtyi kahden meidän luokkalaisen päälle). Samppalinnan ja Luolavuoren koulun oppilaat esittivät jonkin näytelmän jota emme nähneet, koska sakkia oli niin paljon. Vihdoin pääsimme Kuningattaren saliin syömään munkkeja, vaahtokarkkeja ja suklaata. JEE!!!
          Itsenäisyys juhlat Turun Linnassa
Olimme luokkamme kanssa Turun Linnassa Itsenäisyys juhlissa. Tulimme vasta 10.30 kouluun ja juhlat loppuivat klo 13.30. Juhlissa oli paljon koululaisia. Oli vähän ahdasta kun oppilaita oli niin paljon. Tervetulomalja oli pommacia.  Jaakko Ilkkakin oli paikalla. Linnassa oli oppilaiden tekemä näytelmä jota emme valitettavasti nähneet. Kaikilla oli erittäin hienot vaatteet. Kun pääsimme herkuttelemaan luokka tovereitteni silmät levenivät lautasen kokoisiksi kun he näkivät munkki- ja trippivuoret. Tuli valtava aalto kun lapset vyöryivät herkuista notkuvien pöytien luokse. Kohta ympärilläni pyöri kirkassilmäisiä, sokeri huulisia, hymyileviä lapsia joilla oli munkkia suu täynnä. Herkuttelu hetken jälkeen juhlat loppuivat ja oppilaat vyöryivät kohti busseja.
Juhlissa oli todella mukavaa. - MO   
 


Juhlista kerrotaan Turun kaupungin sivuilla
http://www.turku.fi/Public/default.aspx?contentid=309318&nodeid=23

torstai 1. joulukuuta 2011

Marraskuun sää










Viime talvena näihin aikoihin oli pyöreästi kaksi ja puoli viikkoa sitten alkoi sataa lunta.

Mietityttää alkaako tänä vuonna ollenkaan lunta? Ei ehkä.

Taitaa tulla Joulusta vihreä, kun ei ole lunta. Sataa, sataa ja sataa.

Tylsää kun ei ole yhtään lunta vielä.

Tekijä: Heidi

torstai 24. marraskuuta 2011

KORIPALLO

Minä katsoin luokkani kanssa salissa koripalloa. Meidän joukkue pääsi hyvin pronssiotteluun, mutta meidän koulu hävisi sen Hannunniitulle. Minua se potutti vähän, mutta neljäs sija on ihan hyvä. Minä jotenkin arvasin ennen koristurnausta, että meidän koulu on neljäs.



ELIAS


Koripalloturnaus

Minä pelasin koulujen välisessä koripalloturnauksessa Nummen koulun joukkueessa. Maanantaina 21.11. pelasimme alkueräottelut. Ensiksi pelasimme Luolavuorenkoulun ykkösjoukkuetta vastaan. Voitimme ottelun 31-2. Seuraava ottelu oli Luolavuoren kakkosjoukkuetta vastaan. Voitimme ottelun 41-0. Kolmas ottelu oli jo vähän eri luokkaa. Hannunniitun koulu, joka jo tiedettiin hyväksi, oli todella kova vastus. Koko koulu oli katsomassa ottelua. Tilanne oli Hanttarille 12-8 kun viisi sekuntia oli jäljellä. Oliver heittää, kolmonen sisään ja niukka tappio YHDELLÄ pisteellä. Mutta pääsimme kuitenkin välieriin, jotka pelattiin saman viikon torstaina. Välierissä vastassa oli Martin koulu, jota vastaan meillä ei ollut mitään mahdollisuuksia. Päädyimme pronssiotteluun Teräsrautelalle hävinnyttä Hannunniittua vastaan. Peli oli aika lailla eri luokkaa kuin edellinen kohtaamisemme. Hävisimme Hannunniitulle lähes murskalukemin, jolloin olimme turnauksen lopputuloksissa neljänsiä.

Tekijä:Antti
KORIPALLO

Olin kirjurina koulujen välisissä poikien koripalloturnauksissa koulussamme. Karsintaerät pidettiin maanantaina 21.11.2011. Karsintaerissä oli mukana Luolavuoren koulu, meidän oma koulu, Hannunniitun koulu, Moision koulu, Martin koulu ja Teräsrautelan koulu. Nummi pärjäsi karsintaerissä oikein hyvin, voittaen Luolavuoren 1 ja 2 joukkueet melko helposti. Ainoan tappion kärsimme Hannunniittua vastaan, joka päättyi 12-11 Hannunniitun suosioon. Jatkoon kuitenkin päästiin. Välierät ja pronssiottelu ja finaali pelattiin torstaina 24.4.2011. Siellä pelit olivat tiukkoja. Kaikki joukkueet pelasivat erinomaisesti. Ensimmäinen pelimme Martin koulua vastaan johti tappioon, joten finaalin sijasta pelasimme pronssiottelussa. Hannunniittu pelasi Teräsrautelaa vastaan ja hävisi. Eli pronssiottelussa kohtasimme Hannunniitun koulun jo toistamiseen. Finaalissa vastakkain pelasivat Martti ja Teräsrautela, jonka jälkimmäinen voitti. Hävisimme pronssiottelussa Hannunniitulle, joten jäimme neljänsiksi. Kirjurina oleminen oli ihan ”jännää”, joskin hiukan kiireistä hommaa.

Tekijä: Petja Salminen 6A

Nummenkoulun tilastot:
Ti 22-11-11
31 NUM-LUO 1    02   
11 NUM-HAN       12
42 NUM-LUO2     00
To 24-11-11
 8   NUM-MAR     24
 8   NUM-HAN      23


Vaari & kravatti


Vaari opetti meitä solmimaan kravatin, se oli kivaa mutta vaikeaa. Vaari toi meille erilaisia kravatteja. Jokainen sai erilaisen kravatin ja ryhtyi opettelemaan kravatin solminen.

Aboa Vetus


Olimme luokan kanssa Aboa Vetuksessa opastuksessa. 

Tässä kuvassa on savitauluja ja kyniä. Keskiajalla näitä käytettiin oppimisessa. Jos teksti haluttiin pois,
käytettiin kynän päätä.

Kuvassa on sian ja koiran luuranko. Oppaan mukaan ne olivat kuolleet tauteihin.

Siellä oli vanha kirkko. Sinne pystyi sytyttämään oman kynttilän. Siellä myös pystyi kastamaan
lapsia.

Kuuntelimme opasta tarkkaan kun hän selitti asioita.

perjantai 11. marraskuuta 2011

SYNTTÄRIKAKKU

Minulla eli Hodalla oli synttärit 11.11. ja tuli mieleen valmistaa kakun ja viedä sen kouluun. Täytin 12 vuotta. Minä ja äiti tehtiin kakun ja äiti koristeli sitä. Siinä oli esim. suklaata ja keksiä. Kakku oli värikäs ja iso.
Tuossa on kakun kuva.